Ymmärränkö samanarvoisuuden
0=0, ymmärrän.
Nolla on nolla. Enkä tarkoita itseäni nyt vähätellä. Että olisin nolla. Samanarvoisuus, helppo se o kirjoittaa. Helppo sanoakin. Sanat on niin kummallisia, että voimme sanoa tuosta vaan ja mitä vaan. Ne jäävät kuitenkin sanoiksi jotka jossain tapauksessa muodostaa lauseita. Lauseetkin on vain lauseita. Teot ovat tekoja. Teotkin jäävät tekotasolle mikäli puuttuu motiivi.
Kuinka monimutkaiseksi asiat saakaan samanarvoisuus sanana jo. Ajatella, synnymme samanarvoisina, samanlaisena. Ilman mitään. Kaikki muu tulee määritelmänä mitkä puitteet, mikä paikka, kuka halusi ja kuka ei.
Kymmenes lapsi köyhään taloon, ensimmäinen lapsi monen vuoden odotuksen jälkeen varakkaaseen kotiin. Noin ääripäinä. Samanarvoisuus meni siihen jo. Rakastetaanko kumpaakin, saako jo sen emotionaalisen kokemuksen vanhempien katseesta ja kasvaa turvallisessa ympäristössä. Vai oppiiko ottamaan rippeet sieltä mistä saa. Varastamaan rakkautta ja hyväksyntää, elämän perustarpeita. Ruokaa ja lämpöä.
Yltäkylläisyys tai köyhyys ei kuitenkaan välttämättä määrittele mikä meistä kasvaa. Voi käydäkin niin, että rikas näkee sen toisen puutteen ja käy auttamaan, köyhä näkee rikkaan köyhyyden ja antaa omastaan. Ei tässä ajassa Robin Hoodeja ratsasta ja tee hyviä tekoja. Ei tuhkimosta tule prinsessaa välttämättä kuin sadussa. Kaikki on mahdollista, kuitenkin.
Emme voi vaikuttaa siihen miten toiset kohtelee meitä, suhtautuu. Voimme miettiä kuinka itse suhtaudumme ja kohtelemme. Pitääkö sen joka mitään ei ole nostaa se joka jotakin on, vain siksi että se tuntuisi luontevalta. Antaako uusi tilava mersu, menestys työssä, ulkomaan matkat, terveys tai ihan mikä vaan sinulle enemmän ihmisarvoa.
Tai viekö se että elät sillä, mitä saat, olet sairas, autosi vanha jos lainkaan, polkupyöräsi toimii polkemalla ei sähköllä, ulkomaat on sinulle naapurikylä tai ihan miten vaan. Onko arvosi suurempi tai vähempi jos oikein puntaroit, ei ole, se on vain se, mitä satut omistamaan. Ulkonäkö paineet, ne onneksi omalla kohdalla jo mennyt. En lähde laukalle ja kilpailemaan ajan kanssa.
Maan vetovoima saa tehdä tehtävänsä. Väsyminen ja ikä saa tulla ja tehdä sijaa. Ymmärränkö olevani silti samanarvoinen kuin se joka elää kirurgin veitsen alla etsien ikuisen nuoruuden lähdettä. Ei sellaista olekaan, lähdettä jossa uimalla saisimme ikuisen nuoruuden.
Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin. Välittömästi metsästäjä liikkeelle kun joku muu onkin kauniimpi, nuorempi, hyvempi sydäminen. Raastetaan siltä se, mitä on, jotta nousee itse takaisin paikalleen. Julmia ovat sadut olleet. Onneksi päätyneet yleensä onnellisesti.
Samanarvoisuutta siis onkin yllättävän hankala hakea, vaikka sen puolesta puhumme. Suut ja silmät täyteen kuin poliitikot vaalimainosten alla. Luvataan, vaan onko katetta. Voinko luvata kohdella kaikkia samakaltaisesti. Se jonka elämä on heittänyt ojanpohjalle, sen jonka elämä on Hollywoodin mallia. Toisenko laskisin lisää ja toisen nostasin.
Voisi siis päätellä, että olemme samanarvoisia vain syntyessä ja kuollessa. Niillä hetkillä. Mitä tapahtuu sen jälkeen kun olet syntynyt, emme tiedä, luomme kuitenkin jonkinlaisen käsityksen. Mitä tapahtuu kun kuolemme, siihenkin olemme luoneet oman käsityksemme.
Kummankaan edessä ei juurikaan suuria voida. Tuntemattomia ovat tulot ja lähdöt. Elämä lienee valmis vasta kun kuolemme. Yhtä käsittämättömiä tapahtumia kumpikin, vaikka monella on selkeät ajatukset. Mihin syntyisimme, jos saisimme valita, nyt aikuisena.
Missä ja miten kuolisimme jos voisimme valita. Se ei kuitenkaan ole meidän käsissä. Näin siis minä uskon ja ajattelen. Päättäkö itsemurhan tehnyt päivänsä vai onko kuitenkin päätetty. Päättääkö abortin tehnyt syntymänpäivän, vai onko sekin päätetty.
Voi elämä, sinä suuri ja tuntematon. Sen alku ja loppu. Voi vain todeta että emme me kohtele samanarvoisesti. Ei sitten millään vaikka lähtökohtamme olisi mitkä. Jotain nostamme ja jotain laskemme. Se onko ihmisluonto määrännyt niin. Jos kuitenkin ajatellen että meillä olisi samanarvoinen sisin.
Sinne se timantti laitettaisiin. Jokaisen sisimpään. Sädehtisikö rikas paremmin kuin köyhä. Jos se on pimeässä niin sillä ei liene merkitystä, mitä olet ja mikä arvo tai ammatti, auto tai pyörä. Mikään mitä omistat. Ulkonäkö tai sen puute. Timantti sinun sisällä loistaa vain kun se on valossa, saa valoa. Siinä kohtaa ei timantti ole onnellisempi flyygelin päällä kuin kadunkulmalla jollei siihen osu mikään mikä taittaisi valonsäteitä.
Joku sanoo että itkee mieluummin mersussa kuin ladassa. Mutta aivan sama kummassa timantti on, ellei siihen osu mikään valo, se jää vain kiveksi kojelaudalle.
Se siis siitä samanarvoisuudesta.

