Käyttöjärjestelmä pätkii…

Mun ihan oma, itsessäni oleva käyttöjärjestelmä on hiukan hakoteillä välillä. Vaikka kuinka koetan päätäni päivittää ja ymmärtää niin kovalevy vaan junnaa paikallaan. Tilttaa niin sanotusti. Lyö kiinni, ei toimi vaikka kuinka painaisi palautus nappulaa. Kun on hetki jolloin jään junnaamaan, niin todellakin tökkii kaikin tavoin.

Kai mun näyttökin alkaa olemaan harmaa. Eikä siitä kirkasta enää tarvi tullakkaan. Kunhan saa selvän ja selkoa jotenkin. Mikäs senkin on ajan myötä himmentänyt. Vika tietenkin on osittain varmasti siinä että kun en osaa jotain niin laitan kannen kiinni. Ja sehän tapahtuu sangen usein. Osaamattomuudella ja saamattomuudella ei ole suurtakaan ero. Useammin itseäni vaivaa etten osaa. Haluaisin, vaan en osaa. Siitä seurannee joskus saamaton olotila. Miksi yrittää kun ei onnistu. Ainainen avun pyyntö ja neuvojen kalastelu harmittaa.

Kirjaimet muodostaa sanoja, sanat lauseita. Niin helppoa sen on. Ja nykytekniikalla kun ei tarvi edes kirjoittaa sulkakynällä ja käyttää kirjekyyhkyä. Mulla taitaa tosin olla krooninen sanakirja päällä. Jumitutunut ja krooninen joka juurikin tuottaa niitä sanoja joita ei millään muotoa ole ajatellut. Ennakoivan sanakirjan olen koettanut poistaa käytöstä. Vielä tulee vääriä sanoja väärässä paikassa. Mutta, opin koko ajan lisää. Virheet ovat niin noloja, mutta niitä me kaikki teemme. Virheistä oppii, sanotaan, on tämäkin yksi kiertokoulu luokalle jäämisineen.

Siis, ennakoiva sanakirja pois käytöstä. Päivitä käyttöjärjestelmä ja ohjelmointi uudelleen. Hyvä siitä tulee kunhan jaksaa lukea itsensä käyttöohjeet. Kyllä ne minuunkin on olemassa, olen kait ajan saatossa lykännyt ne johonkin pinon keskelle. Aika kun on mennyt kaiken muun päivittelyyn niin oma on unohtunut. Paljon kuulutetaan omasta itsestä huolehtimisesta ja aika moni katsoo peiliin ymmärtäen että siellä on se joka vähiten tulee huomattua. Vain päiviteltyä kuinka aika uurtaa poskiin uria ja vie kiiltoa silmistä. Elämän paloa ja janoa ei näy, ei löydy. Mitkään kikka kolmoset eivät sitä todellisuutta muuta, vaikka kuinka käyttäisi meikkioppaita.

Nyt etsin ja uskon löytäväni. Ohjemointiin tarvitsee hetken pysähdyksen, ohjelmointipäivitys käynnissä opettelen olemaan hiljaa ja kuuntelen mitä minussa tapahtuu. Ihmettelen vaan mihin väliin olen niin taidollisesti onnistunut laittamaan oman käyttöoppaani että kissojen ja koirienkin kanssa saa hakea, etsin, enkä aina edes tiedä mitä etsin. Lienen hukannut siis tarkoitukseni. Joten, jos joskus, niin nyt on aika havahtua siihen todellisuuteen että kaikki on hukassa. Tallessa varmasti, mutta hukassa.

Aloitankin “uudelleenkäynnistyspäivityshösselin” kunhan löydän sen mitä etsin. Etsiessäni jotakin, hukkaan sen mitä olen jo löytänyt. Voi rakas mieleni, rauhoitu ja hengitä. Kas, siinä se on. Hengitä. Hengitä sisään nenän kautta ja ulos suun kautta. Rauhoittaa koko käyttöjärjestelmä. Pakko sammuttaa käymistila.

Itsensä dippaaminen kylmään veteen on mun keino sammuttaa itseni. Hitaasti etenen järven kymyyteen, tunnen kipua, siis elän vielä. Tunnen kuinka hengittäminen unohtuu, sisin huutaa…rauhoitu ja anna ilman virrata. Se on vain vettä, kylmää järvivettä. Ja humps, anna mennä. Hauko hetki ilmaa ja muistuta itseäsi että olet hullu kun menet vapaaehtoisesti kylmään veteen. Tunne kuinka kaiken keskellä jotakin mielihyvää virtaa kehoosi. Rauhoita hengittäminen, muutama uintiin viittaava veto kylmässä vedessä ja ylös. Ei pinkoen vaan tyylillä rauhallisesti astellen. Hengitä edelleen, se on kummallinen elämän perusjuttu. Mellilä järveen oon monet murheeni hukuttanut. Jotenkin kylmässä vedessä vain oma olemassaolo ja selviäminen ottaa voiton. Asiat menee mittasuhteisiin. Uskon, että mulle, kylmässä järvessä käyminen on fyysinen ja psyykkinen lääke. Luonnonmukainen. Ilmainen. Ei reseptiä.

Olen siis miettinyt, jokaisella jokin. Itselleni malaaminen ja kirjoittaminen. Esiintyminen ei taidakaan kuulua mulle. Tanssiminen, juokseminen, joukkueurheilu, samoilu…kaikkea on ja maailmaan mahtuu. Etsi, löydä omasi. Ei tarvitse uida valtavirran mukana. Kun uskallat poiketa polulta, voitkin löytää jotakin jota et edes tiennyt olevan olemassakaan. Itsessäsi, sinussa. Kenenkään muun elämää et voi elää, onneksi. Vaikka joku haluaisikin määritellä ympärillä eläjätkin muottiinsa. Voit poiketa, hiljaa vaan siitä astua syrjään. Tästä seuraavissa teksteissä lisää, ihan mun omia hajatelmia.

Uudelleen käynnistys. Ei vanhasta uutta saa, mutta kyllä se vielä toimii. Kunhan annan itseni rauhassa päivitellä, deletoida vääriä valintoja. Pyyhkiä pois sivuhistoriaa ja selainta tyhjentää. Roskikseen ne menevät ja sinne jäävät jollen käy hakemassa takasin. Ja kun tarpeeksi on mennyt päiviä niin ne vain katoaa historian havinaksi ajan patinoimille lehdille.

Jotakin siis voisin oppia tästä nykytekniikasta kuitenkin. Sen suomasta mahdollisuudesta koettaa saada oma käyttöjärjestelmä päivitettyä. Eihän vanhasta uutta saa, mutta hukkaan ei kannata heittää elettyä elämää. Elämäänsä virheiden vuoksi. Virheiden keskellä on kuitenkin oikeitakin valintoja. Oikeita, jotka siinä kohdassa on ollut vaihtoehto tai mahdollisuus. Keino selvitä, uskoa huomiseen tai todeta turhaksi yrittää muuta.

Kannattaa katsella mitä voisi päivitellä, mitä jättää vähemmälle. On myös henkilöiden yhteistietoja, kätkettynä sisimpään. Ketä tarvitsee, kenen voisi jo poistaa. Tehdä kansioita tärkeistä ja vähemmän tärkeistä ihmisistä. Kun tulee tyhjää tilaa ja muiden mielipiteiden vähenemistä, saatan kuulla itseni äänen. Äänen joka on vain huutanut omasta olemassaolonsa puolesta, lähinnä yön pimeinä tunteina, päivällä kun ei ole ollut aikaa.

Mielipidejutut jää vähemmälle kun valitset -ei sosiaalisen- tilan. Mitä vähemmän kontakteja, sen vähemmän mielipiteitä jotka muovaa. Eihän kaikki ole yliherkkiä mielipiteille, muovailuvahaa toisien kädessä. Itse saatan lukeutua siihen että kuulen sen mitä sanotaan ja uskon, etenkin jos sävy on negatiivinen.

Kaikella on aikansa. Jokaisella asialla. Nyt on aika ottaa ennakoiva sanakirja pois käytöstä, miettiä mitä kirjaimia käyttää. Kirjaimia jotka muodostaa sanan. Sanan jota sanottua ei pois saa. Joten, päivitys päälle. Uudelleenkäynnistys ja vanha toimii.

Ei ainkaan toimi jollen koeta. Joten on taas aika katsoa peiliin, kukas se siellä kurkistelee. Oman elämänsä kovin tuomari, piiskoja, vikoilija. Siirräppä taas asemaa, ota armollisuus, lempeys ja hyväksyntä. Maalaa silmiisi sisältäsi elämänpalo, toivo ja tulevaisuus. Muista että vielä löytyy kaapin perukoilta kynä ja paperia jos some vääristää ja netti tökkii itsensä etsimisessä. Happirikas ilma saattaa avata enemmän tietä itseesi kuin julkisuuden muovaamat ilmeettömät vahanuket ja ruokatrendit. Vahnat verkkarit peittää sen mitä kuuluukin vaikka maailma ihannoi toista, pitää näyttää kaikki. Niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Jos tänään et jaksa samoilla metsien siimeksiin, niin avaa ikkuna, edes pikkisen ja anna tuulen tulla tupaasi. Voipi vaikka yltyä innoissaan myrskyksi ja viedä pois sen mikä turhaa on. Uskalla kokeilla elää, vaikka vaan vähäsen, sitä omaa elämää. Jännittäviä retkiä ja leppeitä tuulia on lähempänä kuin uskotkaan. Joskus ei vaan näe metsää puilta, Käydä kaukana jotta näkee lähelle. Oman elämän sokeus vie hämärään ja ääriviivat katoaa. Omaan elämään paluumuuttoja kannattaa kokeilla. Hiukka uudelleen sisustaa ja nähdä sen kauneus.