Runot
-
Hiljaisuuden haavat
Yksinäisyys kietoutuu ympärilleni,usvaisen,sinisen harson lailla. Kaipaus peittelee tottuneesti,varmoin otteineikä huomaa että katselen taivaan kaartanähdäkseni koska paula katkeaaja tunnen vapauden hengittävän minussa. Elämän totuudeksi ja muille näkymätön seitti,hopeasäikeinen katkeaa. Minäkö näitä minussa mietinvai onko joku jota vielä en tunne, minua. Jokin, ketä kolkuttaa lukitussa rasiassa,tietämättä onko vangittu vai- itse aiheutettu. Satutat, satutat – niin kovasti sinun sanasi ruoska lyö päin kasvojani nopeasti-niin yllättäen Satutat, satutat – niin kovasti kun yritän kädelläni pysäyttää sanan ruoskan,se viiltää-kämmeneni rikki. Satutat, satutat -niin kovasti kun tulet ja levität täydellisyytesi minun epäonnistumisiani vasten-niin halveksien.