Hiljaisuuden haavat
Yksinäisyys kietoutuu ympärilleni,
usvaisen,
sinisen harson lailla.
Kaipaus peittelee tottuneesti,
varmoin ottein
eikä huomaa että katselen taivaan kaarta
nähdäkseni koska paula katkeaa
ja tunnen vapauden hengittävän minussa.
Elämän totuudeksi ja muille näkymätön seitti,
hopeasäikeinen katkeaa.
Minäkö näitä minussa mietin
vai onko joku jota vielä en tunne, minua.
Jokin, ketä kolkuttaa lukitussa rasiassa,
tietämättä onko vangittu vai- itse aiheutettu.
Satutat, satutat
– niin kovasti sinun sanasi ruoska lyö päin kasvojani
nopeasti
-niin yllättäen
Satutat, satutat – niin kovasti kun yritän kädelläni pysäyttää sanan ruoskan,
se viiltää
-kämmeneni rikki.
Satutat, satutat -niin kovasti kun tulet ja levität täydellisyytesi
minun epäonnistumisiani vasten
-niin halveksien.