Olen haaveitteni valkoinen lintu. Sulava liikkeinen, kaunis ja puhdas. Miten sitä kaipaakaan haavemaataan. Maata jonne ketään muu ei niitä avaimia omista. Miksi aikuisena pitäisi lopettaa haaveilu. Usko itseen ja omiin kykyihin. Mihin ne matkalla jäävät. Miten unelmissaan voi pukea itsensä prinsessan vaatteisiin, tanssia tuhkimona koko yön. Ja kun ei kerro kellekään niin ei joudu noloon tilanteeseen. Eihän se nyt kuusikymppisen jo eletyn elämän jäljet iholla sovi tanssia yöllä paljasjaloin. Vieläpä ilman lasikenkää. Kuinka sitä voikin leijailla. Tuntea pehmeän silkkisen kankaan iholla. Kuu heijastelee helmiäisiä kankaalla. Tanssii tuhansin timantein. Yö on kaunis. Jalat nousevat kepeästi, yön kostea nurmi vain tuntuu lämpimältä jaloilla. Keinun ja keinun.
Kuulen kuinka linnut asettuvat paikoilleen ja antavat sulosoinnut. Huivi lentää ilmassa oksalle, kauniina nauhana. Kädet nousevat ilmaan ja saa tuntea vapauden hengittävän. Iho hehkuu kuin nuoren tytön. Silmissä tanssii tuhannet kipinät ja ilo pelkästään elämästä liekehtii katseessa. Kaikki on niin sopusoinnussa. Hukkasin jo prinssinkin leijaillessa unelmissani. Ei se haittaa. Olen prinssit kadottanut jo aikoja sitten. Sammakotkin kierrän jo kaukaa.
Tartun hameeni helmoihin ja rytmi muuttuukin kiivaaksi, kiihkeä etelän yö ottaa valtoihin ja tanssin nuotion ympärillä kuin villivarsa. Iloiten ja miettimättä. Annan vain jalkojen elää. Elää ja hyppiä niityn tummassa vihreydessä. Vihreässä joka elämän värinä ottaa otteeseen ja antaa lisää vauhtia. Kiivaasti kipinöiden kanssa tanssin läpi yön, uupumatta. Kädet taputtavat ilmassa, linnut nostavat ääntään, laulan sydämen kyllyydestä. Koko sisin saa tyhjentyä arjen harmaudesta, elämän huumaan ja vauhtiin. Pyyhin nokisin käsin kasvoni ja huokailen tanssin tuomasta tunteesta. Vain muutama kojootti katselee jossain kauempaa. Ymmärtävät reviinsä ja pysyvät poissa. Palaten häntä koipiensa välissä vuorien taa.
Heittäydyn sammalvuoteelle ja katselen tähtien tuiketta. Kaupungin valoja ei edes ole vielä keksitty, saan iloita tuhansien tuikkivien antamasta valosta. Tähti lensi, kaikki on niin hyvin ettei tarvitse edes toivetta ilmoille lähettää. Toivetta, koska ei minulta siinä kohtaa mitään puutu. Nousen ylös. Yöllinen lampi kutsuu uimaan, lumpeet kukkivat ja joutsenpari lempeästi lepää lammen reunalla. Katselen kuinka ne muodostavat kuin sydämen, kaulat kauniisti kaartuen, päät yhteen sulautuen. Voiko olla kauniimpaa näkyä. Sudenkorento, miten värikäs ja kiehtova. Mikä ilo ja vapaus . Luottamus elämään kantaa siinä keijun lailla. Näenkin jo niiden tanssivan pinnan päällä. Hyppäävät ilmaan, pyörivät. Suloisesti liikkuvat. Keijut ovat niin hentoja. Liikkuvat ja tanssivat veden pinnalla jättäen keijupölyä kimaltelemaan jälkeensä. En malttaisi rikkoa pinnan kauneutta.
Hitaasti laskeudun kuin linnun maitoon. Lempeä vesi rauhoittaa kiivaan tanssin. Laskeudun ja sukellan syvyyksiin. Sukellan ja katselen pohjan loistetta. En tiennytkään noin kauniita kiviä olevan, kiviä joissa kaikki värit hohtavat. Kiehtova sammal keinuu kivien välissä. Pienet kalat ovat kuin kotonaan. Nousen hitaasti pintaan. Joutsenet nyökkäät kuin tervehtiäkseen. Tervetulleeksi toivottavat. Uin kohti aamun sarastusta ja nousen pellon reunalle.
Aamu valkenee ja näen kuin pienet vihreät oraat nostavat päätään mullan keskeltä kevään säteissä. Saappaat saavat jäädä, ei niitä tarvita. Kuljen pitkin pellon laitaa ja ihailen nousevaa aurinkoa. En koskaan tahtoisi pellon loppuvan. Aamun aurinko kuivaa mekon, mekon jossa kaikki pienet unelmani on kirjailtuna. Pienet noet vesi huuhtoi pois. Uusi aamu ja kaikki eiliset ovat meneet.
Katselen pellon kauneutta, sen värejä. Rauha lepää pellon yllä, ei sillä ole kiire. Se tietää kasvun tulevan ajallaan. Luottaa kevätsateiden tulevan. Aurinko lämmittää ja kevyt tuulahdus virkistää. Ei minulta mitään puutu. Lähellä kuulen veden solinaa, lähde pulputtaa uutta vettä. Ammennan käsiini ja miten hyvältä maistukkaan puhdas ja kirkas vesi. Nostan katseeni ja kevyt usva hyväilee peltoa. Miten hyvä onkaan nähdä kauas ja tietää kaiken tulevan ajallaan.
Saavun puutarhalle, syksyn kauniit värit taittuvat lehdissä. Omenapuun oksat notkuvat hedelmistä. Otan yhden, kirpeän makean suloinen maku täyttää suuni. Istun ja nautin jokaisesta puraisusta. Marjoja notkuvat pensaat odottavat poimijaa. Saan syödä kylläkseni ja jää vielä ylikin.
Kas keinu, keinu johon on hyvä istahtaa. Istahtaa ja tuntea syksyn värit jokaisessa solussa. Keinun edessä olevien syysleimujen väriloiston keskelle istuu haaveitteni valkoinen lintu, lintu joka selvästi visertää. Visertää sanoen, älä koskaan kadota sisälläsi olevaa lasta vaan ruoki sitä kaikella mikä mielikuvituksella joka sinulle on uskottu jo aikasi alussa. Haaveitteni valkoinen lintu jonka sulkapeite on samaa sävyä kuin mekkoni. Kuinka hyvä onkaan päivän leikin jälkeen levätä. Tämä matka ajassa kesti vain hetkisen, mutta kannatti tehdä. Ehkä olenkin Robin Hood kun herään, tai oikeinko merirosvo…
Vastaa