Kannattaako luovuttaa vai kannattaa. Kas siinäpä pulma. Kannattelenko itseäni sitkeästi, vai luovutanko kannatuksen vaikka tuolille. Omin voimin istuminenkin ajan myötä uuvuttaa. Kaikkea sitä miettiikin. Istuessa missä vain, luovutanko kannattelun. Luotanko vain itseeni ja omaan voimaani. Enkö vain osaa hellittää, rentoutua. Oletko koskaan miettinyt kuinka kireää ja voimille ottavaa istuminenkin on. Kun elämässä viritämme itsemme, lihaksemme, solumme, verenkierron, kaiken mikä meissä on ylivirittyneeseen tilaan onkin hankala ajatella elämisen sietämätöntä keveyttä. Mennessämme nukkumaan, olemmeko rentoja. Hengitämmekö tyyneyttä vai olemmeko täynnä menneen ja tulevan murheita, Mieli saattaa käydä vielä kierroksilla. Odotammeko odottamatonta. Pelkäämmekö pelottomuutta. Myös hyviä ja ihania asioita voi jännittää, jopa pelätä. Emmehän tiedä kestääkö tuo hyvä mikä on tulossa. Osaanko vastaanottaa,…

Olen haaveitteni valkoinen lintu. Sulava liikkeinen, kaunis ja puhdas. Miten sitä kaipaakaan haavemaataan. Maata jonne ketään muu ei niitä avaimia omista. Miksi aikuisena pitäisi lopettaa haaveilu. Usko itseen ja omiin kykyihin. Mihin ne matkalla jäävät. Miten unelmissaan voi pukea itsensä prinsessan vaatteisiin, tanssia tuhkimona koko yön. Ja kun ei kerro kellekään niin ei joudu noloon tilanteeseen. Eihän se nyt kuusikymppisen jo eletyn elämän jäljet iholla sovi tanssia yöllä paljasjaloin. Vieläpä ilman lasikenkää. Kuinka sitä voikin leijailla. Tuntea pehmeän silkkisen kankaan iholla. Kuu heijastelee helmiäisiä kankaalla. Tanssii tuhansin timantein. Yö on kaunis. Jalat nousevat kepeästi, yön kostea nurmi vain tuntuu lämpimältä jaloilla. Keinun ja keinun.

Äkkiseltään voisi luulla että on mahdoton laulaa vapautta häkissä. Vankina. Mutta jos se häkki tuokin tuvallisuuden tunteen. Antaa levollisen mielen kun ei tarvitse miettiä mitä kaltereiden toisella puolella on. Ne kalterit voivat olla hyvinkin hennot, kuin hopeasäikeistä tehty. Ovi tuskin silmin havaittava. Liekö lukossakaan. Lintu on jo sopeutunut elämään siellä. Omalla orrellaan. Pieniä murusia elämän makeudesta välillä tippuu jostain raosta. Siitä mitä voisi olla.