Kuinka olikin olevinaan helpompaa, vaikkei olisi ollutkaan. Sit\u00e4 painoi l\u00e4himm\u00e4lle niitylle, otti pitk\u00e4n hein\u00e4n varren, teki siit\u00e4 ruoskan tai miekan. Usko itseen ja kykyihin, jopa voittamattomuuteen oli hurja. Miten paljon sit\u00e4 voikaan mielikuvituksessa el\u00e4\u00e4 ja rakentaa tulevaisuuttaan.<\/p>\n\n\n\n
Ei miettinyt huomista, miten kykenikin siihen hetkess\u00e4 el\u00e4miseen helposti. Istuin tanssisalin ulkoportailla, en min\u00e4 siihen j\u00e4\u00e4nyt ja surrut k\u00f6mpelyytt\u00e4 tai k\u00f6yhyytt\u00e4. Nousin ja katselin ikkunasta, juoksin piilopaikkaani ja kuvittelin itseni sinne.<\/p>\n\n\n\n
Tanssisaliin kauniit vaatteet yll\u00e4 mielikuvituksessa ei ollut p\u00e4\u00e4syrajoitteita. Toinen toistaan kauniimpi asu ylle. Ja kuinka kauniisti ja sirosti osasin menn\u00e4. Siell\u00e4 sain olla ja tanssia. Olin kaikkivoipa ja taitava. En kaivannut sadun prinssi\u00e4 enk\u00e4 yleis\u00f6\u00e4. En aplodeja en parrasvaloja. Riitti vain kun sain pukea kauniin mekon ja tanssia.<\/p>\n\n\n\n\n\n\n\n
Todellisuus j\u00e4i ikuiseksi arvoitukseksi. En koskaan saanut tiet\u00e4\u00e4 olisinko voinut olla yksi siell\u00e4 ikkunan sis\u00e4puolella. Nyt kun mietin, en edes tied\u00e4 oliko pieness\u00e4 kotikyl\u00e4ss\u00e4ni paikkaa jossa voi tanssia, vai tekik\u00f6 mielikuvitukseni senkin.<\/p>\n\n\n\n
Olin aina hyv\u00e4 kuvittelemaan ja kuvittamaan asioita. V\u00e4ritin sanoilla kaiken mit\u00e4 n\u00e4in, olin vilkas. Enk\u00e4 tied\u00e4 edes kuuliko minua kukaan vai teink\u00f6 kaiken minun mielikuvituksessani. Puhuin yksin paljon ja \u00e4\u00e4neen. Tarinani oli kovin lennokkaita.<\/p>\n\n\n\n
Py\u00f6r\u00e4ilin jos sellainen sattui olemaan saamanteill\u00e4, py\u00f6r\u00e4 meinaa. K\u00e4velin paljon. K\u00e4velin puron rantaan, ev\u00e4\u00e4t mukana. J\u00e4lkeenp\u00e4in voin hyvin kuvitella ett\u00e4 ev\u00e4\u00e4ni oli jokin kuiva s\u00e4mpyl\u00e4 ja vesipullo. Ei sill\u00e4 ollut merkityst\u00e4, olin hyv\u00e4 kuvittelemaan senkin juhla-ateriaksi. Jokin liina josta sain piknik alustan. Puro solisi, linnut lauloi ja minun oli hyv\u00e4. Suljin silm\u00e4ni ja annoin mielikuvitukselle siivet.<\/p>\n\n\n\n
Huusin vain ett\u00e4 lenn\u00e4, oi lenn\u00e4, lenn\u00e4 taivaan sineen. Lenn\u00e4 tanssilattialle, lenn\u00e4 pianon \u00e4\u00e4reen. Osasin ja voin kaiken. Lauloin, kuinka paljon lauloinkaan, siell\u00e4 sis\u00e4ll\u00e4 itsess\u00e4ni. Maailmassa jonka olin luonut. Mik\u00e4 mik\u00e4 maa, ihmemaa, sadunhohtoinen unelma pienelle tyt\u00f6lle. En koskaan kokenut olevani yksin, en tunnistanut ett\u00e4 olisin kaivannut siihen ket\u00e4\u00e4n. Minulla oli oma maailmani, ei kell\u00e4\u00e4n avaimia. Kuinka usein toivoinkaan ett\u00e4 olisin voinut j\u00e4\u00e4d\u00e4 sinne. Ilta h\u00e4m\u00e4rtyy, viilenee.<\/p>\n\n\n\n
Kaiketi pit\u00e4\u00e4 menn\u00e4, menn\u00e4 taloon jota kodiksi kutsutaan. En oikeastaan kaivannut sinne. Kaipasin omaa maailmaani. Maailmaani jonka olin v\u00e4ritt\u00e4nyt ja kuvannut sis\u00e4lleni. Eik\u00e4 sinne kukaan halunnutkaan.<\/p>\n\n\n\n
Jonkun pyysin joskus mukaani puron rannalle, koetin kertoa kuinka hienosti se soi. Kuulin kuin musiikkina korvissani. Toiselle se oli vain puro. Miten loukkaavaa, vain puro. Puro jonka miljoonat eri \u00e4\u00e4nens\u00e4vyt ja solina t\u00e4ytti koko sieluni ja soluni ihmeellisell\u00e4 musiikilla. Kuinka paljon se puro k\u00e4ytti aikaansa ja taitojaan saadessaan ne v\u00e4lkehtiv\u00e4t timantit esille. Timantit joita mielikuvitukseeni vein.<\/p>\n\n\n\n
Ne olivat aarteita, sangen ihmeellisi\u00e4, v\u00e4lk\u00e4htelevi\u00e4 ja kauniita. Ei niit\u00e4 rahaksi voinut muuttaa, en tahtonutkaan. Tahdoin vain katsella kun ne timantit leikki puron pinnalla. Niill\u00e4 oli selke\u00e4sti hauskaa. Ymm\u00e4rsik\u00f6 ne omaa kauneuttaan. Omaa kirkkauttaan.<\/p>\n\n\n\n
Ei ollut p\u00e4\u00e4symaksua, ei kysytty olenko jo monetta n\u00e4yt\u00f6st\u00e4 katsomassa. Sain vain olla ja lev\u00e4t\u00e4 siin\u00e4 hyvyydess\u00e4 mik\u00e4 valtasi minut. Maalasin ne sisimp\u00e4\u00e4ni, kuvittelin olevani kuin ne v\u00e4lkehtiv\u00e4t kauniit ja kimaltavat timantit. Kivist\u00e4 kauniimpia. Rakastin kivi\u00e4 pienen\u00e4. Kuinka monta eri v\u00e4ris\u00e4vy\u00e4 l\u00f6ysin. Puhtaan valkoista, punertavia. Sile\u00e4\u00e4 ja mukkuraista. Ker\u00e4sin kuin aarteen, puron rannalle ne piilotin. Ne otin mukaani aina kun istuin v\u00e4lkehtiv\u00e4n veden \u00e4\u00e4relle ja annoin itselleni luvan el\u00e4\u00e4 siell\u00e4 minne kell\u00e4\u00e4n ei ollut avaimia, eik\u00e4 lupaa tulla.<\/p>\n\n\n\n
Kivist\u00e4 rakensin orkesterin ja yleis\u00f6n. Kaiken muun minulta silloin voi vied\u00e4, mutta ei sit\u00e4 sisimp\u00e4ni hiljaista sointia, omaa maailmaani. Siihen ei tarvittu suunnittelijaa ei rakentajaa, ei siihen tarvita varaosia. Itse sen rakensin, saan katsella k\u00e4tteni t\u00f6it\u00e4 ja v\u00e4ritt\u00e4\u00e4 mieleni mukaan. Minun mielikuvitusmaani. Kuin silloin lapsena ennen.<\/p>\n\n\n\n
Kunpa olisikin niin t\u00e4n\u00e4kin p\u00e4iv\u00e4n\u00e4. Vuosikymmenet ovat vierineet. J\u00e4senet kankeat, hipi\u00e4 ja hius harmaa. Kaiketi kovin v\u00e4rit\u00f6n ulkoap\u00e4in. kuulokkeet p\u00e4\u00e4ss\u00e4 musiikki valuu joka sopukkaani. Muistoista nousee se pieni tytt\u00f6 joka tanssi. Pukee nytkin kauniit vaatteet p\u00e4\u00e4lle ja antaa musiikin vied\u00e4. Keinuttaa turvallisesti muistojen salaisiin sopukoihin. Liikkeet ovat kevyet ja kauniit. Rakastan tanssia, voi kuinka rakastankaan. Luulin sen mahdollisuuden jo menneen. Sairaus kuluttaa kroppaa ja mielt\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Ei mennyt, mun mielikuvitus eik\u00e4 sisin. Saan rauhassa sisustella mua sis\u00e4lt\u00e4p\u00e4in. Sit\u00e4 ei viel\u00e4k\u00e4\u00e4n kukaan voi vied\u00e4. Siell\u00e4 se on, mik\u00e4 mik\u00e4 maa, ihmemaani. Siell\u00e4 se on, minne kell\u00e4\u00e4n ei ole viel\u00e4k\u00e4\u00e4n avainta. Sinne jonka itse olen aina v\u00e4ritt\u00e4nyt. Siell\u00e4 ei viel\u00e4k\u00e4\u00e4n ajan rajoitteet tee teht\u00e4v\u00e4\u00e4ns\u00e4. Ei k\u00f6mpelyys, ei sairaudet, ei k\u00f6yhyys. Ei ulkon\u00e4k\u00f6paineet. Ei asema ei niin mik\u00e4\u00e4n. Siell\u00e4 menen ja annan leijailla. En kenenk\u00e4\u00e4n k\u00e4sivarsilla, en kenenk\u00e4\u00e4n varassa. Olen kevyt, unelmani kantavat. Minun oma maani, sittenkin kuin lapsena silloin ennen.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Kuinka olikin olevinaan helpompaa, vaikkei olisi ollutkaan. Sit\u00e4 painoi l\u00e4himm\u00e4lle niitylle, otti pitk\u00e4n hein\u00e4n varren, teki siit\u00e4 ruoskan tai miekan. Usko itseen ja kykyihin, jopa voittamattomuuteen oli hurja. Miten paljon sit\u00e4 voikaan mielikuvituksessa el\u00e4\u00e4 ja rakentaa tulevaisuuttaan. Ei miettinyt huomista, miten kykenikin siihen hetkess\u00e4 el\u00e4miseen helposti. Istuin tanssisalin ulkoportailla, en min\u00e4 siihen j\u00e4\u00e4nyt ja surrut k\u00f6mpelyytt\u00e4 tai k\u00f6yhyytt\u00e4. Nousin ja katselin ikkunasta, juoksin piilopaikkaani ja kuvittelin itseni sinne. Tanssisaliin kauniit vaatteet yll\u00e4 mielikuvituksessa ei ollut p\u00e4\u00e4syrajoitteita. Toinen toistaan kauniimpi asu ylle. Ja kuinka kauniisti ja sirosti osasin menn\u00e4. Siell\u00e4 sain olla ja tanssia. Olin kaikkivoipa ja taitava. En kaivannut sadun prinssi\u00e4 enk\u00e4 yleis\u00f6\u00e4. En aplodeja en parrasvaloja. Riitti vain kun sain pukea kauniin mekon ja tanssia.<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-95","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-blogi"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/95","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=95"}],"version-history":[{"count":7,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/95\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":125,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/95\/revisions\/125"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=95"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=95"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=95"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}