Siin\u00e4 sit\u00e4 taas olen, tikkuni kanssa rantahiekalla viivoja piirt\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Milloin syd\u00e4mi\u00e4, milloin p\u00e4\u00e4t\u00f6ksi\u00e4, milloin mit\u00e4kin.<\/p>\n\n\n\n
Suolainen vesi ja hiekka kirvelee silmiss\u00e4. Tuntuu jo aloittaessa ettei se tule pit\u00e4m\u00e4\u00e4n. Aalto tulee ja pyyhkii pois kaiken sen mink\u00e4 olen hiekalle rakentanut. Eik\u00e4 aina edes tarvita aaltoa, tihkusateen kest\u00e4vi\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00f6ksi\u00e4k\u00e4\u00e4n ole pystynyt tekem\u00e4\u00e4n. Miten kummassa sit\u00e4 niinkin tuttua ihmist\u00e4 kuin itse\u00e4\u00e4n kerta toisensa j\u00e4lkeen pett\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Kateettomia lupauksia, er\u00e4p\u00e4ivi\u00e4 omaan el\u00e4m\u00e4\u00e4n, hiekkaan piirrettyj\u00e4. Niit\u00e4 on ollut ja kai aina tulee olemaan. Kuinka monena aamuy\u00f6n tuntina olen itse\u00e4ni ruoskinut. Ole parempi ihminen. Huolehdi enemm\u00e4n itsest\u00e4si, rajoistasi, omasta olemassaolon oikeudesta, kaikesta….kunnes tuttu ja turvallinen sis\u00e4inen \u00e4\u00e4ni k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 sen. Syytt\u00e4j\u00e4ni, min\u00e4k\u00f6 itse pahin viholliseni taas. Tee enemm\u00e4n, yrit\u00e4 enemm\u00e4n, koeta sopeutua, hyv\u00e4ksy\u00e4, joustaa, veny\u00e4, jaksaa,. Ole loputon, \u00e4l\u00e4 itse\u00e4si s\u00e4\u00e4st\u00e4. Kunhan lunastat paikkasi, joku kerta onnistut. Tai et, mutta se ei ehk\u00e4 olekaan sinun osasi.<\/p>\n\n\n\n
Sitten taas suolavesi pyyhkii sisint\u00e4, kirvelee silmi\u00e4 ja syd\u00e4nt\u00e4. Kokoa itsesi, palasesi ja aloita piirt\u00e4m\u00e4\u00e4n uudelleen lupauksia. Ihan niinkuin se pikku possu joka rakensi talon heinist\u00e4, oksista. Mist\u00e4 vaan kunhan ei mist\u00e4\u00e4n kest\u00e4v\u00e4st\u00e4. Jonkun jonka kevyt tihkusadekin voi hajoittaa. <\/p>\n\n\n\n
Joskus hetkellisesti sit\u00e4 on onnistunut kokoamaan palasia ymp\u00e4rilleen, ajatellut ett\u00e4 nyt on aika rakentaa. Ja joku tulee lehtipuhaltimen kanssa ja puhaltaa kaikki sekaisin. Siit\u00e4 alkaa armoton omien vikojen ruokkiminen, laitoinhan toki ilmaan jonkun sanattoman kutsuhuudon tuttuun ja turvalliseen sis\u00e4isen maailman kaaottisuuteen. <\/p>\n\n\n\n
Siin\u00e4 sit\u00e4 sitten taas k\u00f6k\u00f6t\u00e4n rantahiekalla. L\u00f6yd\u00e4n tikunp\u00e4tk\u00e4n ja p\u00e4\u00e4t\u00e4n taas. Nyt, nyt on se hetki jolloin viisaasti erakoidun, kotiloidun, karkoitan itseni el\u00e4m\u00e4st\u00e4,. Rakennan suojamuurin, en lupaa en odota. Siin\u00e4 sit\u00e4 tikulla sitten t\u00f6kin hiekkaan j\u00e4lki\u00e4. Nielen suolavett\u00e4 ja ik\u00e4v\u00e4t hiekanmurut kaihertaa silmiss\u00e4. Nyt en en\u00e4\u00e4 v\u00e4lit\u00e4, yrit\u00e4, ole hankala, mukava, sopeutuva, vaativa, uhriutuva, marttyyri, iloinen, surullinen, \u00e4\u00e4nek\u00e4s, hiljaa, Yht\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n ja kaikkea. Teen helppoa viivaa itselleni ja odotuksilleni siit\u00e4 miten aamulla her\u00e4\u00e4n suorastaan uuden p\u00e4\u00e4n kanssa. <\/p>\n\n\n\n
Tuijotan kattoa aamuy\u00f6n h\u00e4m\u00e4r\u00e4ss\u00e4, niinkuin niin monta kertaa ennekin. Mietin vikojani, ep\u00e4onnistumisia. Miksei sit\u00e4 voisi joskus viihdytt\u00e4\u00e4 ja ottaa kanavaa jossa jonkun asian on tehnyt oikein. On niit\u00e4kin, hyvi\u00e4 ja onnellisia hetki\u00e4. Miksi niin helppo on heiluttaa omaa pient\u00e4 jollaa ja saada myrsky vesilasiin. Vai onko se jokin mun syntym\u00e4lahjaksi saatu lehtipuhallin joka tulee ja puhisee kaikki lehdet kumoon, halusin tai en. <\/p>\n\n\n\n
Onko jokin ikuinen optimsti kuitenkin muuttanut sis\u00e4lleni, joku joka haluaa uskoa ihmiseen ja el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Ett\u00e4 oikein sel\u00e4n taka tulisi ja kehuisi kuinka onnistuneesti hiekkaan rakennan. Uskoa siihen ett\u00e4 joku p\u00e4iv\u00e4 mun hiekkalinna kest\u00e4\u00e4. Alkaa v\u00e4h\u00e4n meneen samaan genreen kuin uskoni satulinnaan ja valkoiseen ratsuun. Prinssiin joka tulee ja tappaa mun sis\u00e4isen lohik\u00e4\u00e4rmeen p\u00e4\u00e4n. Sammuttaa palon, jonka jo hampaansa ja tehonsa menett\u00e4nyt tulta sy\u00f6ksev\u00e4 lohik\u00e4\u00e4rme viimeisill\u00e4 virityksill\u00e4\u00e4n p\u00f6hisee sismp\u00e4\u00e4ni. <\/p>\n\n\n\n
Jos ottaisi lusikan kauniiseen k\u00e4teens\u00e4… tarkemmin jonkun tikun nivelrikkosiin sormiin. Jos piirt\u00e4isi taas. Miksi ei riit\u00e4 usko Jumalaan, pit\u00e4isik\u00f6 my\u00f6s jo uskoa v\u00e4h\u00e4n itseens\u00e4. Ihan vaan snadisti. Eik\u00e4 aina toljottas silm\u00e4t kello kahtenatoista ja uskoisi kaikkea mit\u00e4 ihmiset puhuu ja sanoo. Ja kun on vastaanotto p\u00e4\u00e4ll\u00e4 kaikelle niin jo on puurot ja vellit sekasin. Taas sit\u00e4 alkaa piirtelem\u00e4\u00e4n kaikkea muuta, tikku vaan viuhii hienolla hiekalla. Sinne, t\u00e4nne ja tonne. Onnkesi minusta ei luoja tehnyt tatuoijaa. Sen jo joku aikanaan totesi. Niinkuin taulutkin kun maalaan niin l\u00e4htee laukalle. Reunat ei riit\u00e4, sama kun ajattelen , kirjoitan, puhun, uskon kaikkea. Ei ole reunoja ei. Eik\u00e4 niit\u00e4 siihen hiekalle kannata tehd\u00e4. Aina joku aalto riitt\u00e4\u00e4 ne pyyhk\u00e4isem\u00e4\u00e4n pois. <\/p>\n\n\n\n
Ja niin on taas valmis laukka ajatuksissani, lienen siin\u00e4 jo saanut muutaman mitalin. Ratsuv\u00e4ki ei tule pelastamaan. Omien ajatusten viidakko kaikkine matelijoineen ja lianeineen on vauhdissa. Labyrinttini, josta ei ole ulosp\u00e4\u00e4sy\u00e4. Unohdin jo hengitt\u00e4\u00e4kin. Kirin itse\u00e4ni kiinni ja teen pyhi\u00e4 lupauksia, suunnitelmia, teen tien, rakennan oven. Ihan mit\u00e4 vaan kunhan keksin mill\u00e4 keinolla…, siin\u00e4 se taas on. Keksij\u00e4 yrittt\u00e4\u00e4 keksi\u00e4. Voisinko taas jo el\u00e4\u00e4 v\u00e4lill\u00e4. Voisiko joku ostaa, saa vaikka ilmaiseksi mun lehtipuhaltimen. Se ei voi olla totta ett\u00e4 jonkun pit\u00e4\u00e4 synty\u00e4 lehtipuhallin sel\u00e4ss\u00e4. Laita av, yv tai ihan mit\u00e4 vaan. Jos haluat koettaa el\u00e4\u00e4 t\u00e4llaisena vaikka vaan p\u00e4iv\u00e4n, no, tunnin, minuutin, edes sekunnin. <\/p>\n\n\n\n
Minun tapani on aloittaa alusta. Sain sellaisen lapun joskus, 30 vuotta sitten. Taitaa olla mun tapa. Aloittaa aina alusta. Suolavett\u00e4 silmiss\u00e4 ja hiekkaakin. Aina aloitan. Saanko jo sen mitalin. Otan tikun v\u00e4\u00e4ntyneeseen k\u00e4teeni ja alan piirt\u00e4m\u00e4\u00e4n. Mit\u00e4 sitten jos ne ei kest\u00e4k\u00e4\u00e4n. Mit\u00e4 sitten jos tihkusade tai myrsky yll\u00e4tt\u00e4\u00e4 mun vesilasissa. Onhan niit\u00e4 ollut. Miten on k\u00e4ynyt. Selvitty. Selvitty t\u00e4h\u00e4n aamuy\u00f6h\u00f6n. Eik\u00f6h\u00e4n selvit\u00e4 seuraavaankin. <\/p>\n\n\n\n
Mit\u00e4p\u00e4 sitten jos haluan uskoa ihmiseen ja el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Uskoa ett\u00e4 joku joskus pysyy ja sanat eiv\u00e4t murene matkalla toisen suusta minun korvalle. Lakkaisin puhumasta itse jotakin totuutta johon tarraudun jotta selvi\u00e4n. Kiltteys on kuolemaksi, sanoi terapeuttini joskus. Antoi lapun matkaani johon oli n\u00e4m\u00e4 sanat kirjoittanut, siit\u00e4kin jo vuosikymmeni\u00e4. Sanoi ett\u00e4 palauta kun olet tuon oppinut. Palautin liian aikaisin. Mutta mit\u00e4p\u00e4 sitten jos olisikin kiltti, haluan ainakin yrit\u00e4\u00e4 olla kiltti, kun ik\u00e4vi\u00e4 ihmisi\u00e4 on paljon. Eih\u00e4n se kiltteys sattuisi kuin minuun. Rajat on rakkautta, totta tuokin. Oman el\u00e4m\u00e4n rajat. <\/p>\n\n\n\n
Jos aina oot asunut tontilla jossa ei ole kunnon pohjapiirrosta tehty ja tontille on saanut astella kertomaan mahdollisesta asumuksesta huoletta mielipiteit\u00e4, niin eip\u00e4 siin\u00e4 kovin kummoista tule rakennettua. Huomautuksia v\u00e4\u00e4rist\u00e4 seinist\u00e4 tai huoneratkaisuista. Ei kovinkaan paljon pidem\u00e4lle pohjapiirrosta ole ehtinyt mietti\u00e4. Jos miettisikin, mink\u00e4lainen asumus haluaisi olla. Koti itselle. Haluanko sinne kerta toisensa j\u00e4lkeen jonkun sisustusasiantuntijan kertomaan mitenk\u00e4 kuuluisi olla jotta olisi fengshuit kohillaan. Jos kodin kuuluisinkin olla koti, kodikas jossa on hyv\u00e4 olla. Ihan itekseen rauhassa omien ajatusten kanssa ilman ett\u00e4 ne olisi ulkopuolisen vaikuttamaa sekahedelm\u00e4soppaa.<\/p>\n\n\n\n
Laitanpa sen tikun nyt taas syrj\u00e4\u00e4n, lakkaan piirtelem\u00e4st\u00e4 viivoja hiekkaan. Katselen sit\u00e4 mik\u00e4 on ollut, meren aallot pyyhkineet. Kyll\u00e4 ne joskus rajuilman lailla on pyyhk\u00e4issyt ja vienyt tuhkatkin pes\u00e4st\u00e4. T\u00e4ss\u00e4 sit\u00e4 rannalla istun kuitenkin. Oli ne rakennukset ollut mit\u00e4 on ollut. Viivat hiekalla kadonneet. T\u00e4h\u00e4n on tultu. Koetan opetella sulkemaan kodin oven per\u00e4ss\u00e4ni ja tuulettaa pois omat ja toisten lupaukset. Aloittaa aamun kahvilla ja toisella k\u00e4dell\u00e4 voi kuitenkin aina salaa itselt\u00e4kin tehd\u00e4 pienen j\u00e4ljen hiekkaan, viivan, syd\u00e4men, jotakin. Muuten el\u00e4m\u00e4 k\u00e4visi mauttomaksi. Haaveilla saa ja kuuluukin. Haaveita voi hiekkaan piirrell\u00e4. <\/p>\n\n\n\n
Joskus on hyv\u00e4 avata ajatusten akkuna ja tuulettaa kunnolla. Antaa viile\u00e4n viiman vied\u00e4 sen mink\u00e4 ei ole syyt\u00e4 antaa pes\u00e4\u00e4 tehd\u00e4 p\u00e4\u00e4n sis\u00e4lle. Ja kappas, taas tuli tilaa pienelle olkim\u00f6kille. Kyll\u00e4h\u00e4n min\u00e4 jo itseni tunnen, aina olen rakenatanut uutta, kai aina tulen rakentamaan. Koskaan ei valmista tule. Mutta, minun tapani on aloittaa alusta. Nytkin, joka aamu on uusi mahdollisuus. El\u00e4m\u00e4 lienee valmis vasta kun se p\u00e4\u00e4ttyy. Siihen asti lienee hyv\u00e4 koettaa sopeutua el\u00e4miseen, kun kerta sen aika on. T\u00e4m\u00e4 ei ole kenraaliharjoitus. Kaikkia ei voi miellytt\u00e4\u00e4. Mehil\u00e4isen on turha k\u00e4yd\u00e4 kertomassa k\u00e4rp\u00e4selle kuinka hyv\u00e4\u00e4 hunaja on. Joten, t\u00e4m\u00e4 suutari pysyk\u00f6\u00f6n lestiss\u00e4\u00e4n ja jatkuva l\u00e4piveto huoneessa saa vaan p\u00e4\u00e4n kipe\u00e4ksi. Kullekkin p\u00e4iv\u00e4lle riitt\u00e4\u00e4 sen p\u00e4iv\u00e4n murheet, jollei nyt sit ottaisi f\u00f6rskottia ja el\u00e4isi etuk\u00e4teen. Tekisi vasta illalla p\u00e4iv\u00e4n suhteen p\u00e4\u00e4t\u00f6ksen, mitenk\u00e4 se meni noin niinkuin omasta mielest\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Kyll\u00e4h\u00e4n niist\u00e4 tikuista joilla hiekkaan olen piirt\u00e4nyt jo yhden talon rakentaisi, taidan sen homman j\u00e4tt\u00e4\u00e4 kuitenkin taitavimpiin k\u00e4siin. <\/p>\n\n\n\n
<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Siin\u00e4 sit\u00e4 taas olen, tikkuni kanssa rantahiekalla viivoja piirt\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Milloin syd\u00e4mi\u00e4, milloin p\u00e4\u00e4t\u00f6ksi\u00e4, milloin mit\u00e4kin. Suolainen vesi ja hiekka kirvelee silmiss\u00e4. Tuntuu jo aloittaessa ettei se tule pit\u00e4m\u00e4\u00e4n. Aalto tulee ja pyyhkii pois kaiken sen mink\u00e4 olen hiekalle rakentanut. Eik\u00e4 aina edes tarvita aaltoa, tihkusateen kest\u00e4vi\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00f6ksi\u00e4k\u00e4\u00e4n ole pystynyt tekem\u00e4\u00e4n. Miten kummassa sit\u00e4 niinkin tuttua ihmist\u00e4 kuin itse\u00e4\u00e4n kerta toisensa j\u00e4lkeen pett\u00e4\u00e4. Kateettomia lupauksia, er\u00e4p\u00e4ivi\u00e4 omaan el\u00e4m\u00e4\u00e4n, hiekkaan piirrettyj\u00e4. Niit\u00e4 on ollut ja kai aina tulee olemaan. Kuinka monena aamuy\u00f6n tuntina olen itse\u00e4ni ruoskinut. Ole parempi ihminen. Huolehdi enemm\u00e4n itsest\u00e4si, rajoistasi, omasta olemassaolon oikeudesta, kaikesta….kunnes tuttu ja turvallinen sis\u00e4inen \u00e4\u00e4ni k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 sen. Syytt\u00e4j\u00e4ni, min\u00e4k\u00f6 itse pahin viholliseni taas. Tee enemm\u00e4n, yrit\u00e4 enemm\u00e4n, koeta sopeutua, hyv\u00e4ksy\u00e4, joustaa, veny\u00e4, jaksaa,. Ole loputon, \u00e4l\u00e4 itse\u00e4si s\u00e4\u00e4st\u00e4. Kunhan lunastat paikkasi, joku kerta onnistut. Tai et, mutta se ei ehk\u00e4 olekaan sinun osasi. Sitten taas suolavesi pyyhkii sisint\u00e4, kirvelee silmi\u00e4 ja syd\u00e4nt\u00e4. Kokoa itsesi, palasesi ja aloita piirt\u00e4m\u00e4\u00e4n uudelleen lupauksia. Ihan niinkuin se pikku possu joka rakensi talon heinist\u00e4, oksista. Mist\u00e4 vaan kunhan ei mist\u00e4\u00e4n kest\u00e4v\u00e4st\u00e4. Jonkun jonka kevyt tihkusadekin voi hajoittaa. Joskus hetkellisesti sit\u00e4 on onnistunut kokoamaan palasia ymp\u00e4rilleen, ajatellut ett\u00e4 nyt on aika rakentaa. Ja joku tulee lehtipuhaltimen kanssa ja puhaltaa kaikki sekaisin. Siit\u00e4 alkaa armoton omien vikojen ruokkiminen, laitoinhan toki ilmaan jonkun sanattoman kutsuhuudon tuttuun ja turvalliseen sis\u00e4isen maailman kaaottisuuteen. Siin\u00e4 sit\u00e4 sitten taas k\u00f6k\u00f6t\u00e4n rantahiekalla. L\u00f6yd\u00e4n tikunp\u00e4tk\u00e4n ja p\u00e4\u00e4t\u00e4n taas. Nyt, nyt on se hetki jolloin viisaasti erakoidun, kotiloidun, karkoitan itseni el\u00e4m\u00e4st\u00e4,. Rakennan suojamuurin, en lupaa en odota. Siin\u00e4 sit\u00e4 tikulla sitten t\u00f6kin hiekkaan j\u00e4lki\u00e4. Nielen suolavett\u00e4 ja ik\u00e4v\u00e4t hiekanmurut kaihertaa silmiss\u00e4. Nyt en en\u00e4\u00e4 v\u00e4lit\u00e4, yrit\u00e4, ole hankala, mukava, sopeutuva, vaativa, uhriutuva, marttyyri, iloinen, surullinen, \u00e4\u00e4nek\u00e4s, hiljaa, Yht\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n ja kaikkea. Teen helppoa viivaa itselleni ja odotuksilleni siit\u00e4 miten aamulla her\u00e4\u00e4n suorastaan uuden p\u00e4\u00e4n kanssa. Tuijotan kattoa aamuy\u00f6n h\u00e4m\u00e4r\u00e4ss\u00e4, niinkuin niin monta kertaa ennekin. Mietin vikojani, ep\u00e4onnistumisia. Miksei sit\u00e4 voisi joskus viihdytt\u00e4\u00e4 ja ottaa kanavaa jossa jonkun asian on tehnyt oikein. On niit\u00e4kin, hyvi\u00e4 ja onnellisia hetki\u00e4. Miksi niin helppo on heiluttaa omaa pient\u00e4 jollaa ja saada myrsky vesilasiin. Vai onko se jokin mun syntym\u00e4lahjaksi saatu lehtipuhallin joka tulee ja puhisee kaikki lehdet kumoon, halusin tai en. Onko jokin ikuinen optimsti kuitenkin muuttanut sis\u00e4lleni, joku joka haluaa uskoa ihmiseen ja el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Ett\u00e4 oikein sel\u00e4n taka tulisi ja kehuisi kuinka onnistuneesti hiekkaan rakennan. Uskoa siihen ett\u00e4 joku p\u00e4iv\u00e4 mun hiekkalinna kest\u00e4\u00e4. Alkaa v\u00e4h\u00e4n meneen samaan genreen kuin uskoni satulinnaan ja valkoiseen ratsuun. Prinssiin joka tulee ja tappaa mun sis\u00e4isen lohik\u00e4\u00e4rmeen p\u00e4\u00e4n. Sammuttaa palon, jonka jo hampaansa ja tehonsa menett\u00e4nyt tulta sy\u00f6ksev\u00e4 lohik\u00e4\u00e4rme viimeisill\u00e4 virityksill\u00e4\u00e4n p\u00f6hisee sismp\u00e4\u00e4ni. Jos ottaisi lusikan kauniiseen k\u00e4teens\u00e4… tarkemmin jonkun tikun nivelrikkosiin sormiin. Jos piirt\u00e4isi taas. Miksi ei riit\u00e4 usko Jumalaan, pit\u00e4isik\u00f6 my\u00f6s jo uskoa v\u00e4h\u00e4n itseens\u00e4. Ihan vaan snadisti. Eik\u00e4 aina toljottas silm\u00e4t kello kahtenatoista ja uskoisi kaikkea mit\u00e4 ihmiset puhuu ja sanoo. Ja kun on vastaanotto p\u00e4\u00e4ll\u00e4 kaikelle niin jo on puurot ja vellit sekasin. Taas sit\u00e4 alkaa piirtelem\u00e4\u00e4n kaikkea muuta, tikku vaan viuhii hienolla hiekalla. Sinne, t\u00e4nne ja tonne. Onnkesi minusta ei luoja tehnyt tatuoijaa. Sen jo joku aikanaan totesi. Niinkuin taulutkin kun maalaan niin l\u00e4htee laukalle. Reunat ei riit\u00e4, sama kun ajattelen , kirjoitan, puhun, uskon kaikkea. Ei ole reunoja ei. Eik\u00e4 niit\u00e4 siihen hiekalle kannata tehd\u00e4. Aina joku aalto riitt\u00e4\u00e4 ne pyyhk\u00e4isem\u00e4\u00e4n pois. Ja niin on taas valmis laukka ajatuksissani, lienen siin\u00e4 jo saanut muutaman mitalin. Ratsuv\u00e4ki ei tule pelastamaan. Omien ajatusten viidakko kaikkine matelijoineen ja lianeineen on vauhdissa. Labyrinttini, josta ei ole ulosp\u00e4\u00e4sy\u00e4. Unohdin jo hengitt\u00e4\u00e4kin. Kirin itse\u00e4ni kiinni ja teen pyhi\u00e4 lupauksia, suunnitelmia, teen tien, rakennan oven. Ihan mit\u00e4 vaan kunhan keksin mill\u00e4 keinolla…, siin\u00e4 se taas on. Keksij\u00e4 yrittt\u00e4\u00e4 keksi\u00e4. Voisinko taas jo el\u00e4\u00e4 v\u00e4lill\u00e4. Voisiko joku ostaa, saa vaikka ilmaiseksi mun lehtipuhaltimen. Se ei voi olla totta ett\u00e4 jonkun pit\u00e4\u00e4 synty\u00e4 lehtipuhallin sel\u00e4ss\u00e4. Laita av, yv tai ihan mit\u00e4 vaan. Jos haluat koettaa el\u00e4\u00e4 t\u00e4llaisena vaikka vaan p\u00e4iv\u00e4n, no, tunnin, minuutin, edes sekunnin. Minun tapani on aloittaa alusta. Sain sellaisen lapun joskus, 30 vuotta sitten. Taitaa olla mun tapa. Aloittaa aina alusta. Suolavett\u00e4 silmiss\u00e4 ja hiekkaakin. Aina aloitan. Saanko jo sen mitalin. Otan tikun v\u00e4\u00e4ntyneeseen k\u00e4teeni ja alan piirt\u00e4m\u00e4\u00e4n. Mit\u00e4 sitten jos ne ei kest\u00e4k\u00e4\u00e4n. Mit\u00e4 sitten jos tihkusade tai myrsky yll\u00e4tt\u00e4\u00e4 mun vesilasissa. Onhan niit\u00e4 ollut. Miten on k\u00e4ynyt. Selvitty. Selvitty t\u00e4h\u00e4n aamuy\u00f6h\u00f6n. Eik\u00f6h\u00e4n selvit\u00e4 seuraavaankin. Mit\u00e4p\u00e4 sitten jos haluan uskoa ihmiseen ja el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Uskoa ett\u00e4 joku joskus pysyy ja sanat eiv\u00e4t murene matkalla toisen suusta minun korvalle. Lakkaisin puhumasta itse jotakin totuutta johon tarraudun jotta selvi\u00e4n. Kiltteys on kuolemaksi, sanoi terapeuttini joskus. Antoi lapun matkaani johon oli n\u00e4m\u00e4 sanat kirjoittanut, siit\u00e4kin jo vuosikymmeni\u00e4. Sanoi ett\u00e4 palauta kun olet tuon oppinut. Palautin liian aikaisin. Mutta mit\u00e4p\u00e4 sitten jos olisikin kiltti, haluan ainakin yrit\u00e4\u00e4 olla kiltti, kun ik\u00e4vi\u00e4 ihmisi\u00e4 on paljon. Eih\u00e4n se kiltteys sattuisi kuin minuun. Rajat on rakkautta, totta tuokin. Oman el\u00e4m\u00e4n rajat. Jos aina oot asunut tontilla jossa ei ole kunnon pohjapiirrosta tehty ja tontille on saanut astella kertomaan mahdollisesta asumuksesta huoletta mielipiteit\u00e4, niin eip\u00e4 siin\u00e4 kovin kummoista tule rakennettua. Huomautuksia v\u00e4\u00e4rist\u00e4 seinist\u00e4 tai huoneratkaisuista. Ei kovinkaan paljon pidem\u00e4lle pohjapiirrosta ole ehtinyt mietti\u00e4. Jos miettisikin, mink\u00e4lainen asumus haluaisi olla. Koti itselle. Haluanko sinne kerta toisensa j\u00e4lkeen jonkun sisustusasiantuntijan kertomaan mitenk\u00e4 kuuluisi olla jotta olisi fengshuit kohillaan. Jos kodin kuuluisinkin olla koti, kodikas jossa on hyv\u00e4 olla. Ihan itekseen rauhassa omien ajatusten kanssa ilman ett\u00e4 ne olisi ulkopuolisen vaikuttamaa sekahedelm\u00e4soppaa. Laitanpa sen tikun nyt taas syrj\u00e4\u00e4n, lakkaan piirtelem\u00e4st\u00e4 viivoja hiekkaan. Katselen sit\u00e4 mik\u00e4 on ollut, meren aallot pyyhkineet. Kyll\u00e4 ne joskus rajuilman lailla on pyyhk\u00e4issyt ja vienyt tuhkatkin pes\u00e4st\u00e4. T\u00e4ss\u00e4 sit\u00e4 rannalla istun kuitenkin. Oli ne rakennukset ollut mit\u00e4 on ollut. Viivat hiekalla kadonneet. T\u00e4h\u00e4n on tultu. Koetan opetella sulkemaan kodin oven per\u00e4ss\u00e4ni ja tuulettaa pois omat ja toisten lupaukset. Aloittaa aamun kahvilla ja toisella k\u00e4dell\u00e4 voi kuitenkin aina salaa itselt\u00e4kin tehd\u00e4 pienen j\u00e4ljen hiekkaan, viivan, syd\u00e4men, jotakin. Muuten el\u00e4m\u00e4 k\u00e4visi mauttomaksi. Haaveilla saa ja kuuluukin. Haaveita voi hiekkaan piirrell\u00e4. Joskus on hyv\u00e4 avata ajatusten akkuna ja tuulettaa kunnolla. Antaa viile\u00e4n viiman vied\u00e4 sen mink\u00e4 ei ole syyt\u00e4 antaa pes\u00e4\u00e4 tehd\u00e4 p\u00e4\u00e4n sis\u00e4lle. Ja kappas, taas tuli tilaa pienelle olkim\u00f6kille. Kyll\u00e4h\u00e4n min\u00e4 jo itseni tunnen, aina olen rakenatanut uutta, kai aina tulen rakentamaan. Koskaan ei valmista tule. Mutta, minun tapani on aloittaa alusta. Nytkin, joka aamu on uusi mahdollisuus. El\u00e4m\u00e4 lienee valmis vasta kun se p\u00e4\u00e4ttyy. Siihen asti lienee hyv\u00e4 koettaa sopeutua el\u00e4miseen, kun kerta sen aika on. T\u00e4m\u00e4 ei ole kenraaliharjoitus. Kaikkia ei voi miellytt\u00e4\u00e4. Mehil\u00e4isen on turha k\u00e4yd\u00e4 kertomassa k\u00e4rp\u00e4selle kuinka hyv\u00e4\u00e4 hunaja on. Joten, t\u00e4m\u00e4 suutari pysyk\u00f6\u00f6n lestiss\u00e4\u00e4n ja jatkuva l\u00e4piveto huoneessa saa vaan p\u00e4\u00e4n kipe\u00e4ksi. Kullekkin p\u00e4iv\u00e4lle riitt\u00e4\u00e4 sen p\u00e4iv\u00e4n murheet, jollei nyt sit ottaisi f\u00f6rskottia ja el\u00e4isi etuk\u00e4teen. Tekisi vasta illalla p\u00e4iv\u00e4n suhteen p\u00e4\u00e4t\u00f6ksen, mitenk\u00e4 se meni noin niinkuin omasta mielest\u00e4. Kyll\u00e4h\u00e4n niist\u00e4 tikuista joilla hiekkaan olen piirt\u00e4nyt jo yhden talon rakentaisi, taidan sen homman j\u00e4tt\u00e4\u00e4 kuitenkin taitavimpiin k\u00e4siin.<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-360","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-blogi"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/360","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=360"}],"version-history":[{"count":8,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/360\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":368,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/360\/revisions\/368"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=360"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=360"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blog.elehtimaki.com\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=360"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}